Kaikenikäiset lapset rakastavat leikkimistä - se käy heiltä kuin luonnostaan. Leikkiminen onkin lapsille oleellinen tapa hahmottaa ja tutkia maailmaa. Uudet lasten lelut tarjoavat erilaisia virikkeitä, iloa ja jännitystä lasten elämään. Pienelle lapselle kaikki on uutta ja jokainen päivä on oma seikkailunsa. Valikoimiemme lasten lelut ovat turvallisia. Niissä ei ole esimerkiksi irtoavia pieniä osia tai teräviä kulmia, jotka saattaisivat olla vaaraksi maailmasta kiinnostuneelle ihmisen alulle.
Leikkiminen ei siis ole pelkästään hauskaa, vaan myös opettavaista. Leikkiminen lasten leluilla tuottaa erilaisia oivalluksia, naurunpyrskähdyksiä ja ahaa-elämyksiä. Se on toimintaa, joka johtaa tutkitusti mielikuvituksen, oppimisen ja ajattelun kehittymiseen. Leikkimisen kautta lapsi tutustuu uusiin käsitteisiin ja toimintamalleihin. Leikkiessä lapset esimerkiksi usein jutustelevat ja siten omaksuvat uusia sanoja.
Perheen pienimmät ihastuvat yksinkertaisiin leluihin, kuten helistimiin tai halattaviin pehmoeläimiin. Heille on tärkeää päästä toimimaan ja kokeilemaan itse. Yllättävät värit, kuviot, äänet ja muodot kiinnostavat maailmaa tutkivaa ihmisen alkua loputtomasti. Lasten lelut ovat muuttuneet vuosien saatossa, mutta etenkin söpöt eläinhahmot ja erilaiset rakennelmat ovat pysyneet lasten lelusuosikkeina vuodesta toiseen. Lapset viihtyvät myös erilaisilla puuhamatoilla, joissa virikkeitä riittää pienen maailman edestä. Lapset myös kehittävät tärkeimpiin leluihinsa kiintymyssuhteen ja oppivat pitämään niistä huolta. Tutun unilelun kanssa on helppo nukahtaa missä tahansa. Kylpylelut tekevät puolestaan arkipäiväisestä peseytymisestä elämyksellisen seikkailun.
Jokainen lasten kanssa tekemisissä ollut on varmasti huomannut, kuinka eri-ikäiset taaperot innostuvat erilaisista lastenleluista. Tämän vuoksi tuotevalikoimistamme löytyy lasten leluja joka ikäryhmän tarpeisiin. Hauskoista lastenleluista riittää iloa ja hämmästelyn aihetta pitkäksi aikaa. Tutustu mittavaan leluvalikoimaan yllä olevien kategorioiden kautta!